Helsingin Sanomat julkaisi toissa viikolla artikkelin, jossa käsitteli ratsastajien kuntoa. Artikkeli on tuntunut herättävän voimakkaitakin tuntemuksia ratsastajien keskuudessa ainakin sosiaalista mediaa sivusta seuranneena. Nostin artikkelista muutamia lainauksia, joista halusin tuoda omia ajatuksia esiin ottamatta kantaa mm. siihen olivatko artikkelin kuvat oikein valittu tai onko kilparatsastaja nimitystä käytetty tässä artikkelissa oikein. ✌️
Väitöskirjaansa varten Hyttinen mittasi 52: kansallisella tai kansainvälisellä tasolla kilpailevan este- ja kenttäratsastajanaisen kunnon. Naiset ratsastivat vähintään neljä kertaa viikossa. Kilparatsastajien hapenottokyky oli keskimäärin 32 millilitraa kiloa kohti minuutissa, kun verrokkiryhmän tulos on 35. Kansainvälisillä huippuratsastajanaisilla tulos on 45 millilitraa kiloa kohti.
Avataan ensimmäisenä lyhyesti mitä maksimaalinen hapenottokyky tarkoittaa. Termiä maksimaalinen hapenottokyky käytetään silloin kun puhutaan ihmisen fyysisestä kunnosta, ja se lyhennetään usein muotoon VO2max. Mitä maksimaalisella hapenottokyvyllä sitten tarkoitetaan? Sillä tarkoitetaan hengitys- ja verenkiertoelimistön kykyä kuljettaa happea sekä sitä kuinka hyvin lihakset pystyvät käyttämään happea energiantuotantoon maksimaalisessa rasituksessa. Hapenottokykyä voidaan mitata tarkasti hengityskaasuanalysaattorin kanssa sekä arvioimalla, jolloin arvioitu tulos perustuu sykkeen ja tehdyn työn väliseen suhteeseen.
Kestävyyskuntoa mitatessa on hapenottokyky ehdottomasti tärkein mittari, sillä hapenottokyky pohjautuu juuri hengitys- ja verenkiertoelimistön kuntoon: mitä parempi kestävyyskunto on, sitä paremmin elimistö pystyy kuljettamaan ja käyttämään happea energiantuotantoa varten. Elimistön kyky vastustaa väsymystä paranee myös sitä mukaa, kun hapenottokyky paranee.
Jotta kestävyyskuntoa voidaan parantaa, vaatii se säännöllisyyttä. Viikossa tulisi suositusten mukaan pystyä liikkumaan 15-60 minuuttia aina 3-5 kertaa siten, että liikkuminen aiheuttaa kohtalaista tai runsasta hikoilua sekä hengästymistä.
Yllä olevassa taulukossa näkyy sukupuolen ja ikäjakauman mukaan tehtyä luokittelua (kuvakaappaus otettu Polarin sivuilta).
Luokittelu perustuu 62 tutkimukseen, jossa terveiden aikuisten VOmax mitattiin Yhdysvalloissa, Kanadassa ja seitsemässä Euroopan maassa. Viite: Shvartz E, Reibold RC. Aerobic fitness norms for males and females aged 6 to 75 years: a review. Aviat Space Environ Med; 61:3-11, 1990.)
Tähän taulukkoon verrattuna tutkimuksessa mainittu keskiarvo – 32 – ei naistentaulukossa sijoitu kovin korkealle. Ikäjakaumassa 20-34-vuotiaat tulos on tyydyttävä, ja vastaavasti 35-44-vuotiassa taso nousee pykälän ylemmäs, keskitasolle. Vastaavasti kansainvälisellä tasolla ratsastavan naisen tulos, 45, nostaa ikävuodet 20-29 hyvälle tasolle ja 25-34-vuotiaat tasolle erittäin hyvä. Jos katsomme pelkästään tämän tutkimuksen antamia tuloksia, ei ratsastajien kuntotaso vaikuta kovin hääviltä. Tulee kuitenkin huomioida, että kaikissa lajeissa on hyvä että huonokuntoisia yksilöitä, eikä tämä tutkimus tarkoita suoraan, että kaikki ratsastajat olisivat huonokuntoisia.
Oleellisempaa näiden tutkimustulosten pohjalta olisi saada heräteltyä kiinnostusta myös oheisharjoittelua kohtaan ratsastuksenkin parissa. Tiedän omasta kokemuksesta, että esim. pallolajeissa oheisharjoittelu on tuotu edes pienimuotoisesti harjoitteluun mukaan; joskus se voi olla ennen lajitreeniä tehtävä ns. kuivaharjoittelu, täysin erillinen treenikerta viikossa tai esim. talviaikaan pelattavissa lajeissa fysiikkaharjoittelua kesällä. Kaikkien keskuudessa erilliset fysiikkaharjoitukset eivät saa kovin vahvaa vastaanottoa syystä tai toisesta, mikä näkyy siinä, että porukka karsiintuu joskus jopa isollakin prosentilla oheisharjoittelusta pois. Oheisharjoittelu ei aina välttämättä ole aina yhtä hauskaa kuin itse lajiharjoittelu, mutta on tärkeää ymmärtää, että oheisharjoittelun tarkoituksena on tukea itse lajiharjoittelua. Otetaan esimerkiksi maratonin juokseminen; osallistuisitko maratonille kylmiltään ilman harjoittelua vai haluisitko ennen martonille osallistumista rakentaa pohjakuntoa juoksemista varten ja tehdä juoksemisesta helpompaa?
Jotta kirjoituksesta ei tule liian pitkä, niin pätkäisen ajatukset pariin eri kirjoitukseen, joten palataan asiaan seuraavassa kirjoituksessa.
K&K Ratsastus 
2 vastausta artikkeliin “Mietteitä Hesarin artikkeliin ”Kilparatsastajien kunto retuperällä” osa 1.”