Yleistä

Hyvän olon joulukalenteri – 2. Voimamuffinsit

Saanko esitellä uusimman tulokkaan välipalarintamalle – mustapavuista tehdyt muffinsit. Olen kokeillut viime viikkoina muutamia reseptejä, joilla voisi korvata välipalarahkan, ja tämä muffinsi yhdessä kaurajogurtin kanssa on ainakin toistaiseksi osoittautunut oikein oivalliseksi vaihtoehdoksi 🙂

Tarviset


1 iso banaani
1 purkki mustapapuja
2 kananmunaa
0.75 – 1 dl maapähkinävoita (oman maun mukaan)
1 tl leivinjauhetta
0.75- 1 dl raakakaakaojauhetta (oman maun mukaan)
½ tl vaniljajauhetta
ripaus suolaa
oman maun mukaan makeutusta esim. taatelisiirapista

1. Valuta ja huuhtele pavut.
2. Laita banaani, kananmunat ja pavut astiaan, ja soseuta sileäksi.
3. Lisää maapähkinävoi ja sekoita.
4. Lisää viimeisenä kuivat aineet, sekoita tasaiseksi.
5. Tarkasta maku ja lisää tarvittaessa makeutusta esim. taateli- tai riisisiirapista.
6. Jaa annos muffinsivuokiin ja paista noin 30 minuuttia 175 asteessa.

Itselläni annoksesta tulee 6 isoa muffinsia.
Halutessasi voit piilottaa keskelle palan tummaasuklaata.

Advertisement
Yleistä

23. Luukku – Joulun rentouttava kaakao

Hengähdä tänään hetkeksi sohvan nurkkaan ja nauti samalla lasillinen rentouttavaa kaakaota. Kaakaossa on ripaus macaa, jolla on stressiä hillitsevää vaikutusta, joten jos viime päivinä on tullut juostua tukkaputkella hoitelemassa viimeisiä jouluasioita, on viimeistään nyt hyvä istua alas ja hengähtää. 🙂

 

Kaakao
2 annosta
5 dl mantelimaitoa

4-7 taatelia (tai maun mukaan)

3 tl raakakaaota

ripaus vaniljaa

(ripaus macaa)

Mittaa mantelimaito kattilaan.

Poista kivet taateleista ja lisää taatelit kattilaan.

Anna maidon lämmetä miedolla lämmöllä noin 10 minuuttia.

Lisää mausteet ja soseuta sauvasekoittimen avulla kaakao tasaiseksi.

Tarkista maku, ja nauti.

 

Yleistä

22. Luukku – Helppo iltapala

 

Tämän helpommaksi ei iltapalan tai välipalan valmistaminen
mene. Tarvitset vain turkkilaista jogurttia (halutessasi voit käyttää myös itse
tehtyä jogurttia tai kaurajogurttia), omenahilloa, kanelia (sekä
proteiinijauhetta).

 

nfd

1 annos
3 dl turkkilaista jogurttia

½ scooppia valitsemaasi vaniljanmakuista tai maustamatonta proteiinijauhetta

½-1 rkl omenahilloa

ceylonin kanelia

Sekoita kaikki ainekset keskenään ja nauti. Voit ripotella
päälle vielä hieman lempipähkinöitäsi.

 

Yleistä

16. Luukku – Maapähkinävoipallot

Tänään tarjolla pientä herkuttelua maapähkinävoista tehdyillä makeilla palloilla. Taikinamäärä on suhteellisen pieni, ja pallojen koosta riippuen taikinasta saa pyöräteltyä noin 12 kappaletta. Jos haluat valmistaa palloja enemmän, tuplaa ainekset suoraan.

N. 12 kpl

0,5 dl kaakavoita
4 rkl maapähkinävoita (kukkurallisia)
0,5-1 tl karpalojauhetta (tai maun mukaan enemmänkin)
0,5 tl ceylonin kanelia
ripaus jauhettua inkivääriä
ripaus puhdistamatonta merisuolaa
4 rkl kuivattuja karpaloita
5 kpl taateleita

1. Sulata kaakavoi vesihauteessa.
2. Lisää sen jälkeen maapähkinävoi ja sekoita tasaiseksi.
3. Lisää tässä vaiheessa mausteet.
4. Soseuta taatelit ja lisää taikinaan. (Itse annoin taateleiden hetken aikaa liota vedessä).
5. Tarkasta maku.
6. Pyörittele  taikinasta palloja.
7. Halutessasi voit pyöritellä pallot esim. kaakaojauheessa tai kanelissa. Itse pyöritin pallot Puhdistamon Rakkauspakkauksen jauheessa.
8. Laita jääkaappiin kovettumaan hetkeksi.

Yleistä

1. Luukku – Mustikka-cashew-raakasuklaa

Kalenteriin on käännetty uusi kuukausi ja K&K:n perinteinen joulukalenteri on taas täällä. Olen jo muutaman vuoden ajan kerännyt aina toisen blogini puolelle joulukalenterin, ja julkaisen nyt tänä jouluna samat luukut myös täällä.

Tänä vuonna kalenteri tulee kätkemään sisäänsä mm. liikkuvuustreenejä, reseptejä, joululahjavinkkejä sekä tietysti ideoita treenaamiseen. Mutta näin ensimmäisen päivän kunniaksi voisimme aloittaa kalenterin makealla tavalla, eli Mustikka-cashew-raakasuklaan ohjeella.

 

dav

Mustikka-cashew-raakasuklaa

30 pientä konvehtia

100 g kaakaomassaa
40 g kookosöljyä tai kaakaovoita
4 tl kookossokeria (tai maun mukaan)

1 rkl mustikkajauhetta (tai maun mukaan)
ripaus puhdistamatonta merisuolaa
cashewpähkinöitä

Pilko kaakaomassaa pienemmäksi ja sulata kaakaomassa sekä kookosöljy tai kaakaovoi vesihauteessa.
Lisää sulaneeseen seokseen kookossokeri, mustikkajauhe sekä suola.
Tarkasta maku ja lisää tarvittaessa mausteita.
Pilko cashewpähkinöitä hieman pienemmäksi ja sekoita ne raakasuklaan joukkoon.
Kaada muotteihin ja laita jäähtymään toviksi pakkaseen.

Säilytä suklaa jääkaapissa.